Ensinnäkin haluan ilmoittaa, että joo tiedän oon huono blogaaja. Oon postannut viimeks melkeen kaks viikkoa sitten JA en edes infonnut teille, että olin viime torstaista sunnuntaihin Riikassa. Ne jotka seuraa mua instagrammissa saattoivat tietää, mutta te muut ette. Sori siitä, yritän kovasti parantaa mun tapani.
Mutta siis ajattelin tulla esittelemään teille mun yhden Riika ostoksen, tai jos tarkkoja ollaan se ei oo mun ostos koska mun ihana sisko meni ja osti sen mulle, koska itse en olisi raaskinut, heikon rahatilanteeni takia.
Kyseessä on siis uuden uutukainen laukkuni johon olen totaalisen rakastunut. Tietämättömänä ainakin minä luulisin, että ulkonäön mukaan kyseessä olisi jonkin sortin designer laukku, mutta eipä olekkaan.
Laukku löytyi Galleri tai Galleria (en muista kumpi) nimisen kauppakeskuksen Parfois nimisestä pikku kaupasta. Kauppa oli täynnä toistaan upeampia laukkuja ja kelloja ja muita asusteita. Kun astuimme liikkeeseen ja näimme sen hyllyillä komeilevat tuotteet, olimme aivan varmoja, että olimme astuneet design liikeeseen. Jatkoimme kuitenkin katselua ja erään laukun kohdalla päätin tarttua hintalappuun. Suuni loksahti auki, 20€ tästä upeasta laukusta. Hämmästyksestä suunnillani aloin kurkkia muitakin hintalappuja ja hämmästykseni vain kasvoi. Tuotteet olivat naurettavan halpoja ja silti vaikuttivat ihan hyvin tehdyiltä ja kestäviltä. Vieläkään en oikein ymmärrä tuota hintaa, mutta hyvä vaan kun oli niin halpoja, nyt lähinnä vaan harmittaa, ettei kyseistä liikettä löydy Suomesta.
Tässä nyt siis kuvia laukusta johon silmäni iskin heti. Hintaa tällä upeudella oli vain 26€ ja vähän päälle. Hullua eikö?
Minulla on muuten nyt tälläinen ihme mustavalko juttu meneillään olen nimittäin ihan hulluna kaikkeen mustavalko raidalliseen.
Rakastuitteko tekin?
ps. Olisiko intoa nähdä mitä muuta mukaani lähti Riikan reissulta? + Olen huomannut, että blogloving ei suostu näyttämään ainakaan puhelimella kuviani, en tiedä mikä on ongelmana koska luulen tekeväni kaiken oiken, mutta siis jos teilläkin on ongelmia kuvien näkymisen kanssa painakaa blogini internet versioksi, silloin pitäisi ainakin näkyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti