Ensimmäisen My Inspiration postauksen aiheena on vaatteet ja pukeutuminen.
Itse olen ennen ollut todella arka pukeutuja. Olen mennyt vain massan mukana, enkä silloinkaan käyttänyt vaatteita jotka olivat IN juuri sillä hetkellä, koska pelkäsin, että mitä muut ajattelevat, pelkäsin heidän naureskelevan minulle kun yritin olla "muodikas". Muistan vieläkin verisesti kuinka olin ostanut hienon farkkupaidan juuri siihen aikaan kun farkkupaidat oli todella kuuma juttu. Kesti kuitenkin varmaan puoli vuotta kun uskalsin laittaa sen päälleni ensimmäistä kertaa, koska todella pelkäsin sitä mitä muut ajattelisivat. Nykyään kyseinen farkkupaita on turvavaatteeni. Aamuina joina mikään ei näytä hyvältä tai ei ole aikaa miettiä mitä pukisi (eli toisin sanoen joka aamu) vetäisen vaan farkkupaitani päälle ja olen valmis lähtemään sillä ei tarvitse miettiä mitkä asusteet sopivat paidan kanssa, koska mielestäni farkkupaidat eivät välttämättä tarvitse mitään asusteita (paitsi minun tapauksessa kellon) vaan toimivat hyvin sellaisinaan.
Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen huomannut, että olen alkanut miettimään enemmän mitä laitan päälle ja enkä enää mieti ollenkaan mitä muut ajattelevat vaatteistani vaan pukeudun niin miten minusta tuntuu ja näyttää parhaalta. Uskaliaisuutta on tullut rutkasti lisää.
Mutta eiköhän tässä ollut tarpeeksi alustusta aiheeseen. Seuraavat kuvat ovat tosiaan kuvia joista saan inspiraatiota pukeutumiseeni, mutta itse en todellakaan ole vielä näin rohkea pukeutuja enkä näin muodikas ja muutenkin jos kuvailisin tyyliäni niin se sana ei olisi muodikas.
Kaikki kuvat löytyvät minun WeHeartIt tililtäni, joten klikatkaa sivun vasemmassa reunassa olevaa linkkiä jos haluatte katsella lisää kuvia joista diggailen!
Inspiroiduitko sinä näistä kuvista?
Inspiraatiopostaukset on kyllä ihania! Ja näistä kuvista saa paljon ideoita materiaalien ja asusteiden yhdistelemiseen, sillä nää on just semmoisia asuja, joita voisi ihan hyvin pukea sellaisenaan arkeen. :) Ja voin sanoa olleeni samanlainen arkajalka vaatteiden suhteen! Mulla jakut oli se ongelmakohta. En vaan uskaltanu aluksi pistää niitä päälle, kun pelkäsin mitä muut ajattelevat. Nyt ne ovat ihan luottovaatteita ja aina asukriisin iskiessä turvaudun niihin.
VastaaPoistahttp://stayclassywithk.blogspot.fi/
Näitä kuvia voisi katsella koko päivän ja voi sitä inspiksen määrää mikä tulvii mieleen ja rupeaa leikittelemään oman vaatehuoneen sisällöllä. Näistä kuvista löytää aina jotain pientä mitä voi seuraavalla kerralla vaatteita valitessaan käyttää hyödykseen. Mukava kuulla etten ole ainut joka on arastellut pukeutumisen suhteen, mutta sitten kun sen oman tyylin löytää niin se on kyllä ihan huippu fiilis!
VastaaPoistaKiitos ihanasta kommentistasi!:)
kyllä inspiroiduin! :D mielellään ottaisin kyllä noista vaatteista melkein kaikki omaan kaappiini! tulispa se kevät ja kesä jo pian niin pääsis vähän kaikkien paksujen talvitakkien alta pois! :D
VastaaPoistayelloowsky.blogspot.com
Todellakin inspiroiduin :-D Nämä inspiraatiopostaukset on aivan ihania aina ja oikeestaan kaikki tämän postauksen kuvatkin oli mun mieleen. Kirjotat taitavasti ja ihastuin heti tuohon upeeseen banneriin! Jään seuraamaan ja oottelemaan tulevia postauksia :-)
VastaaPoistahttp://mari-janita.blogspot.fi/
Heta: Samoilla linjoilla ollaan täälläkin päässä, talvitakin vois jo laittaa vaatehuoneeseen roikkumaan! Onneks talvi on ollut lyhyt tänä vuonna ja kevät on jo tulollaa, meillä ainakin jo pajunkissat kukkii!:-D
VastaaPoistaMari: Aivan ihana kommentti. Tosi kiva kuulla mielipiteitä tekstistä ja ulkoasusta, ite kun en tiedä onko sisältö ja ulkomuoto niin hyvää kun itse olen tehnyt!:-D
Kiitos jälleen ihan super ihania kommentteja!:-)
Aivan ihania asuja noi kaikki!♥ Niin paljon upeita statementkoruja, mutta itse en ikinä sellaisia viitsi ostaa. Muutenkin kivan oloinen blogi! :--)
VastaaPoistahttp://starrynight-emma.blogspot.fi/