sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Tammikuun suosikit!

Hullua kuinka nopeasti aika oikeasti menee. Neljän päivän päästä minulla on aamuja 0. Ihan käsittämätöntä miten koko kolme vuotinen urakka on pian ohi. Lukion lisäksi myös tammikuu on finito tai no sehän on ollut sitä jo viikon verran, mutta koska olen aina niin Matti Myöhäinen julistan sen loppuneeksi nyt. Vuoden 2014 ensimmäisen kuukauden loppumisen kunniaksi ajattelin aloittaa blogissani monille varmaan tutun postaus sarjan. Kuukauden suosikit. Minusta on aina hauskaa lueskella ja katsella youtube videoita kuukauden loputtua ja saada selville mitä tuotteita tai asioita muut ovat rakastaneet sinä kuussa. Siksipä päätinkin, että itsekkin voisin aloittaa tällaisen sarjan, jos sieltä ruudun toiselta puolelta löytyisi samanlaisia stalkkereita kuin minä.

Joten sen pidemmittä puheitta, tässä tulevat minun tammikuun suosikit, enjoy!


Loreal Paris Sublime Fresh vaahtoituva puhdistusvesi
Tämä kama on aivan huippua! Noin kuukausi sitten halusin vaihtaa kasvonpesusarjaani ja kaupassa törmäsin tähän Lorealin Sublime Fresh sarjaan. Tämä on hyvin miedon, mutta raikkaan tuoksuista kasvo "saippuaa" joka siis ilmestyy kädellesi vaahtona putelin pumpun ansiosta. En ole koskaan ennen kokeillut mitään vaahtoutuvaa kasvonpesuainetta ja täytyy kyllä myöntää, että tämä on aivan parasta. Pehmeä vaahto on mukava hieroa kasvoille ja se myös poistaa meikin, joten se on ehdoton plussa minun listassani sillä olen todella laiska pesemään meikkejäni pois. Niin kuin jo aikaisemmin mainitsin tuotteen tuoksu on tohella mieto, mutta samalle todella raikas ja kaikin puolin luo fressin tunteen iholle. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.
Lumene Wild Rose huulipuna, sävy 11 Midwinter/Talvella ja Blistex MedPlus huulirasva
Lumenen huulipunasta en nyt tässä sen enempää selittele mitään sillä minulta löytyy siitä jo arviointi aikaisemmassa postauksessani. Jollet ole lukenut sitä pääset kyseiseen postaukseen tästä.
Mutta Blistexsin huulirasvasta voisin sen verran kertoa, että sekin on aivan huippu tuote! Olen hankkinyt kyseisen tuotteen jo varmaan vuosi sitten, mutta en silloin paljoakaan käyttänyt sitä. Nyt kun huuleni ovat olleet todella rohtuneet ja olen halunnut saada huuleni hyvään kuntoon, jotta voin käyttää huulipunia, olen kaivanut vanhan rasvan laatikkoni kätköistä ja hinkannut sitä huulini päivittäin. Tämä rasva laittaa huulet liekkeihin, mutta sen jälkeen pinta on sileä kuin vauvan peppu. Jos siis sinuakin kiusaa rohtuneet huulet suosittelen kokeilemaan tätä pikkuista huulirasva purnukkaista, se tekee ihmeitä.
Ginatricot Beauty Face poskipuna, sävy 05 Warm rose
En kauheasti harrasta vaatekauppojen meikkejä, mutta joskus syksyllä etsin uutta poskipuna sävyä ja tämä tarttui mukaani jollakin kauppareissulla halvan hinnan ja nätin sävyn houkuttelemani. Puna todistautuikin huippu tuotteeksi, joka luo kauniin ja luonnollisen hehkun poskille. Käytän tätä melkein päivittäin meikissäni, sillä se sopii hyvin ihan minkälaiseen meikkiin vain.
Cailap by Mariela Sarkima poskipuna sivellin ja Kicks professional blending häivytys sivellin
Nämä ovat yhdet mun suosikki siveltimet. Cailapin poskimunasivellin on todella pehmeä ja voisin sutia sillä naamaani kaiket päivät. Täytyy kyllä paljastaa nyt yks juttu. Vaikka kuinka kiinnostunut ja innostunut meikaamisesta olenkin, en ole vieläkään hankkinut itselleni kunnollista puuteri sivellintä, joten tällä hetkellä käytän tuota Cailapin pehmokaista sekä puuteriin että poskipunaan johon se on tarkoitettu. Mutta oikeasti se toimii puuteriinkin kyllä niin hyvin, että en ole edes kerinnyt kaivata oikeata puuterisivellintä.
Myös Kicksin häivytys sivellin on aivan huippu, itseasiassa se saattaa olla tällä hetkellä ihan mun lemppareista lempparein. Se on vaan niin hyvä häivytykseen ja myös muutenkin luomivärin laittamiseen. Joo eli siis käytän tätäkin sivellintä muuhunkin kuin sen oikeaan tarkoitukseen, mutta ei pidä olla niin rajoittunut. On hyvä, että keksii tuotteilleen mahdollisimman paljon käyttä, siten ne myös maksavat itsensä takaisin.
Aloe Excellence Canary Islands Aloe Vera Face and Body Cream
Tammikuun kovien pakkasten aikaan käteni kuivuivat todella kipeän kuiviksi. Ne kutisivat ja kirvelivät ja olivat kuivat kuin korput. Viime talvena äidiltä saatu Kanarian Saarien tuliainen on ollut pakkasten aikaan kovassa käytössä. Vaikka tuote onkin tarkoitettu kasvoille ja vartalolle olen käyttänyt sitä yksinomaan käsiini jotka ovat kirkuneet apua. Levitän rasvaa käsiini aina iltaisin ja aamulla kun olen herännyt kuivetus on kadonnut kokonaan ja jäljellä on vain pehmeä iho. Ja tämä on ihan tosi juttu. Käteni ovat olleet _todella_ kuivat, niin kuivat, että kun olen laittanut niihin rasvaa ne ovat kirvelleet niin kipeästi, että vain uikutan puolen tunnin ajan kunnes kirvely helpottaa. Ja aamulla kaikki kuivetus on ollut poissa. En ole ikinä ennen käyttänyt tällaista taika rasvaa ja kun tämä loppuu minun on varmaan pakko tehdä reissu Kanarian Saarille.
Marc Jacobs Lola hajuvesi
Pyysin joululahjaksi Marc Jacobsin Daisy hajuvettä, mutta iskä olikin vahingossa ottanut kaupassa väärän hajuvesipaketin. Noh, se ei minua haitannut sillä paketista avautui Marc Jacobsin Lola hajuvesi joka myöskin on aivan ihanan huumaavan tuoksuinen. Tätä onkin tullut suihkittua sitten joulun jälkeen joka aamu kaulalle. Tuoksu on todella naisellinen, ei ehkä niin raikas kuin Daisy mutta ei kuitenkaan mitenkään tunkkainen vaan oikein hyvä tuoksu.
H&M:n statement-kaulakoru
Tämä on ollut ihan ykkös kaulakoru viime kuussa. Tämä pitsiä kuvastava kultainen kaulakoru tuli bongattua joulun aikoihin H&M:stä ja pakkohan se oli ottaa mukaan. Tämän korun saa yhdistettyä helposti niin juhlaan kuin arkeenkin.
Glitterin rannekello
Tämä kello on ollut ykkös asuste syksystä asti jolloin tämän ostin. Nykyään jos jostain kumman syystä unohdan laittaa sen aamulla ranteeseeni, oloni on koko päivän todella orpo, sillä en osaa olla enää ilman kelloani. Tämän ostoon sain inspiraatiota Daniel Wellingtonin kelloista. DW:n kello on ollut unelmani jo kauan aikaa, mutta se on hiukan liian kallis minun kello budjettiini. Mutta kun löysin yllä näkyvän kellon eräästä blogista jota luen se oli rakkautta ensisilmäyksellä ja pakkohan minun oli mennä hakemaan oma kappaleeni lähimmästä Glitterin liikeestä. Microsoft Notebook Cooling Base Okei, nyt siirrytään vähän randomampaan suosikkiin. Tämä tietokoneen viilennysalusta on vasta pari viikkoa vanha, mutta siitä on muodostunut jo yksi ehdoton suosikki vekotin. Tämän valulla voi käyttää läppäriäni ihan missä vaan, sillä nyt voin ottaa sen syliini ja sänkyyni ja noh ihan minne vaan. Tämä siis viilentää konetta ja estää sen ylikuumentumasta kun se ei ole kovalla pöydällä. Täyttä rakkautta. Tämän ansiosta koneenikaan ei enää vaan seiso pöydälläni pölyyntymässä vaan on miltei päivittäisessä käytössä. Ja tällä ihanalla venpaimella oli hintaakin vain 19,90€ Prismassa. Glee TV-sarja
Ah, what can I say? I'm in love! Tää sarja on täyttä rakkautta! Auttakaa joku mua koska mä oon todella pahasti koukussa. Joo, siis jos etsitte uutta sarjaa mitä alkaa seuraamaan niin tämä on se mitä etsitte, koska tämä on vaan niiin huippu. Täykkäreitten loputtua mulla ei ole ollut mitään huippu sarjaa mitä olen uskollisesti katsonut mutta sitten Glee löysi tiensä taas mun sydämeeni. Monta vuotta sitten kun ensimmöinen kausi tuli telkkarista katoin sen kokonaan ja olin ihan rakastunut, mutta sitten jotenkin unohdin koko sarjan ihan kokonaan, mutta nyt olen taas ihan koukussa tähän ja tällä hetkellä viiletänkin neljännen kauden toiseksi viimeisessä jaksossa, mikä onkin aika surullista koska tällä hetkellä kuvataan sarjan viidettä kautta joten minulta loppuu jaksot kohta.

Minulla olisi ollut vielä pari suosikkia, mutta tajusin juuri, että tästä postauksesta on tullut jo aivan yli pitkä ja ihmettelen jos joku teistä on selvinnyt tänne astin. Ehkä seuraavalla kerralla koitan karsia suosikkini vähän pienempään porukkaan.
Mitä tykkäsitte suosikeistani? Oliko teillä kellään samoja suosikkeja kuin minulla? Mistä te diggasitte viime kuussa?

11 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! Pitää varmaan itekki hankkia tuommonen viilennysalusta, meinaa nimittäin tää kone ylikuumentua tosi helposti... :-D

    http://onesmilecanchangeyourlife.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Voi miten kivan oloinen blogi! Liityin lukijaksi! :-)

    Käy kurkkaa mun noin kuukauden ikäinen blogi jos kiinnostaa!
    quitesimple-oona.blogspot.fi click!

    VastaaPoista
  3. Siis wau wau wau tää sun blogis! Todella mukavan oloinen, hienoineen kuvineen! Liityn ehdottomasti lukijaks!

    (ois kiva jos menisit kurkkaaman myös mun blogia ja jos kiinnostuit niin olet tervettulut lukijaksi<3:) )

    VastaaPoista
  4. hei ihanaa! piristitte mun muuten niin tylsää sunnuntaita ihanilla kommenteillanne!:-)
    ja tottakai menen kurkkimaan teijänki bloginne!:-)

    VastaaPoista
  5. Toi Marc Jacobsin hajuvesi on ihana! :)

    Mulla ei lukio oo ihan vielä ohi, mä päätin käydä neljässä vuodessa niin on vuosi vielä jäljellä. Outoo miettiä, että nyt ne kaverit lähtee jo. Mä oon kyllä tosi tyytyväinen, että päätin käydä neljässä vuodessa, koska mulla ei olis edes töitä tiedoksi enkä tiedä minne hakisin, niin ei tarvii vielä stressaa sitä :)

    VastaaPoista
  6. Mullakin on pari kaveria jotka on päättäny suorittaa lukion neljässä vuodessa ja on se kyllä vähän joo outoo ajatella, että ne jää sinne vielä ku me muut lähetää, koska aina ollaa edetty koulussa samaa tahtia. Mullakaan ei vielä ole mitään käsitystä mitä lähen opiskelemaan lukion jälkeen ja se kyllä aiheuttaa pikkusta stressia, mutta eiköhän sekin siitä helpota ja selkene loppujen lopuks.:-)

    VastaaPoista
  7. Hirmu ihana blogi! Upee tää ulkoasu ja tosi kiva postaus :3

    http://cowswings.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Ostin itekin tänään Ginasta ton poskipunan, niin kiva kuulla positiivista kommenttia siitä, kun parhaan mukaan kans yrittänyt vältellä niitä vaateliikkeiden meikkejä. :D Ja Glee on kans yks lemppariohjelmista! Sulla on ihan älyttömän ihana blogi. :)

    http://theprettiestdresses.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. Kääks! Toi statement koru on aivan upea! <3

    ❤: Lotta / My Happybubble

    VastaaPoista
  10. Joo joskus noi vaatekauppojen meikit osaa yllättää! Huippua että tykkäät!:-) Ja kiitos itekkin tykkään todella paljon tosta korusta!:-)

    VastaaPoista