Minulle on jostain syystä tullut sellainen käsitys, että Lumenen meikkejä ei pidetä kovin suuressa arvossa. Myönnän toki, että minäkin olen ennen kiertänyt kaukaa kysyisen brändin tuotteet, mutta nyt lähinnä pidän itseän ihan idioottina tehdessäni niin. Viime aikoina meikkilaatikkooni ja kynsilakka kokoelmaani on ilmestynyt Lumenen tuotteita ja olen täysin rakastunut.
Kaikki lähti liikkeelle siitä kun siskoni kertoi kokeilleensa Lumenen CC-voidetta. Hän kehui tuotetta ja kun vanha meikkivoiteeni loppui päätin itsekkin kokeilla. Aluksi olin ennakko luuloinen koska jokin aika sitten kauppoihin oli tullut BB-voiteet ja ajattelin CC-voiteen olevan vaan jokin uusi nimiki samalle töhnälle. Erehdyin. Heti ensimmäisen käyttö kerran jälkeen olin koukussa ja kolmas tuubi taitaa olla tällä hetkellä meneillään. Lumenen CC-voide on todella kevyttä kasvoilla, eikä todellakaan luo tunnetta, että äh kylläpä nyt on naama täynnä pakkelia. Olen kuullut joidenkin blogaajien suusta, että voide ei ole tarpeeksi peittävää ja, että kaikki näpyt jää näkyville. Itse olen täysin eri mieltä ja mielestäni oikein levitettynä kaikki ihon epäkohdat saa peitettyä tällä voiteella. Itse teen yleensä niin, että ensin levitän voiteen meikkisiveltimellä ja lopuksi laitan voidetta sormenpäällä kaikkiin ihon epäkohtiini jotka tarvitsevat ennemmän peittävyyttä, sormilla levittäessä aine jää paremmin paikoilleen. Voide on myös mielestäni todella riittoisaa, pieni nökäre riittää hyvin levitettynä koko naamaa.
Vuosien varrella minulla on ollut monenmoisia kokemuksia kulmakarvojeni kanssa. Siksi nykyään olenkin erittäin tarkka niiden kanssa. Kulmakarvat ovat minusta meikissä kaiken a ja o, siksipä jos minulta kysyttäisiin minkä meikkituotteen ottaisit jos voisit valita vain yhden se olisi ehdottomasti kulmakynä. Lumenen kulmakynää en ole vielä testannut, enkä kyllä ole varma testaankokaan koska olen löytänyt itselleni juuri sopivan tuotteen, mutta kulmakynän käytön jälkeen laitan kulmiini Lumenen Blueberry -silmämeikki sarjaan kuuluvaa kulmien muotoiluvahaa. Tämä on ihan ykkönen. Se saa kulmani pysymään juuri siinä asennossa kun haluan koko päivän ajan ja se on ihme juttu sillä minulla on todella paljon kulmakarvoja ja joskus ne sattuvat olemaan todella vallattomat joten olen todella kiitollinen tästä tuotteesta koska sillä saan ne kuriin. Niin kuin kuvassa näkyy käytän tuota ruskeaa vahaa, mutta Lumenella on myös kulmien muotoilugeeliä joka on ihan läpinäkyvää, olenkin ajatellut testata sitä seuraavaksi sillä väriä en periaatteessa enää kulmiini tarvitse kulmakynän laiton jälkeen.
Toinen tuote Lumenen Blueberry -silmämeikki sarjasta. Blueberry Volume Mascara Brilliant Black taitaa olla tällä hetkellä minun lempi maskara. Tämä on aika huvittavaa sillä iskäni kuuli kun puhuin äidilleni, että minun pitäisi ostaa uusi ripsiväri koska vanha on loppumassa ja päivittelin kuinka kalliita hyvät ripsivärit ovat. Seuraavana päivänä iskä tuli luokseni ja ojensi ripsarin minulle. Isi oli mennyt ja ostanut minulle ripsarin, kuinka ihanaa, se oli ensimmäinen ajatukseni, toinen oli se, että äh lumenen ripsari, ei varmaan ole hyvä. Voi kuinka pieleen ajatukseni menikään. Tämä ripsiväri aivan paras, se tekee ripsistäni aivan naurettavan pitkät ja erottelee ripset toisistaan todella kauniisti. Ensimmäisen käyttö kerran jälkeen oikeasti ajattelin, että ripseni näyttävät melkein tekoripsiltä. Nyt sitä on tullutkin vitsailtu, että tästä lähtien iskä saa hankkia kaikki ripsivärini koska tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun hänen ripsari valintansa menee enemmän kuin nappiin.
Lumenen Wild Rose Lipstick sarjan huulipunat ovat ulkomuodoltaan todella kehnon näköisiä, ne eivät houkuttele tippaakaan ostamaan. Mutta kun halvalla sai ja itse huulipunien värit olivat nätit päätin ne mukaani napata ennen joulua MegaMyynti Areenalta. Niin kuin usein sanotaan, ulkonäkö voi pettää. Itse tuote on aivan helmi. Puna levittyy huulille vaivatta ja parin sormella taputtelun jälkeen huulet ovat virheettömän näköiset. Puna kestää huulilla mukavan kauan, mutta tietenkin, niin kuin kaikkien huulipunien kanssa, ruokailun jälkeen sitä on syytä lisätä koska puna on siirtynyt huulistasi lasin reunaan ja haarukkaan. Huulipunat eivät myöskään kuivata huuliani.
Viimeisenä, muttei vähäisimpänä Lumene Gloss&Care kynsilakat. Minä rakastan kynsilakkoja ja olen joka välissä lakkaamassa kynsiäni uudestaan. Näiden kynsilakkojen hyvät ominaisuudet ovat upeat värit, kestävyys ja sivellin. Olen todennutkin, että Essie kynsilakkojen ja Lumenen lakkojen siveltimet ovat parhaat. Ne levittävät lakan niin tasaisesti ja joskus jopa yksi veto riittää peittämään koko kynnen. Nämä kynsilakat ovat himolakkaajien unelma.
Suosittelen lämpimästä jokaista koittamaan Lumenen meikkituotteita sillä ehkä hiukan kehnosta ulkomuodostaan huolimatta itse tuote on priimaa kamaa ja sehän se on tärkeintä. Hintaakaan tuotteilla ei ole liikaa vaan liikkuvat normaalien meikkituotteitten hinnoissa. Kokeilemaan!
tää oli tosi kiva postaus!
VastaaPoistahttp://emiliakoo.blogspot.fi
Jes, kiva että tykkäsit!:-)
VastaaPoista