perjantai 31. tammikuuta 2014

I was scared of dentists and the dark

Tein eilen aivan huipun musalöydön! Töistä tullessani kuuntelin Ylex:sää ja kuulin Vance Joy:n kipaleen Riptide ensimmäistä kertaa. Siis aivan huippu kappale, nyt olen koko päivän kuunnellut äijän kaikkia kappaleita jotka Spotifysta löytyvät ja olen aivan rakastunut. Se oli rakkautta ensi kuulemalta. Toivottavasti tykkään hänestä vielä huomennaki, sillä minulla on paha tapa kuluttaa uudet hyvät kappaleet enkä enää seuraavana päivä tykkää niistä.
Tämän tyylinen musiikki on sitä sellaista musiikkia mitä tykkään kuunnella, tietysti minulla on yksi musiikillinen heikkois/retkahdus joka ei todellakaan kuulu tähän musa kategoriaan, mutta siitä sitten ehkä joskus myöhemmin lisää jos kehtaan kertoa.

Minulla oli tänään vapaapäivä, jollei lasketa sitä, että jouduin käydä koululla pystyttämässä lukion kuvataide diplomi näyttelyä.. No mutta se oli nopea keikka joten en usko että sitä tarvitsee laskea mukaan. Huomenissa olisi tiedossa optikolla käynti, näöntarkastus ja piilolinssien tilaus + ruokaostosten osto, vietän tulevan viikonlopun yksin kotona joten ajattelin hemmotella itseäni hyvällä ruualla JA ehkä parilla uudella meikki tuotteella joita on tullut himoittua jo jonkin aikaa. Saa nähdä viitsinkö tyhjentää rahapussiani moisiin mielihaluihin.
Tässä vielä vähän kuvaa minkä näköisellä pärställä sitä on oltu tänään liikkeellä. (sori nolo peace-kuva) Oon ollut nyt lähiaikoina aika kiintynyt pinkahtaviin(onko tuo edes sana) huulipuniin joiden päälle vetäsen vaaleeta huulikiiltoa, se tuo vähän säihkettä ja kimallusta muuten tavalliseen meikkiin. Mielestäni näyttää aika kivalta, entäpä teistä? Ootteko enemmän huulipuna vai huulikiilto tyyppejä?

ps. huvittaa, normaalisti laitetaan kuva päivän asusta niin minä laitan kuvan päivän naamasta, noh uskalla olla erilainen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti